24.4.2008

Kotimaista elokuvaa;-)

Laitanpa tälläisen vanhan kuvan näytille, kun on kuin elokuvasta konsanaan;-)Olisi sopinut kuvatorstain "kotimaista" aiheeseenkin, mutta koska kuva ei ole itse ottamani en sitä voinut käyttää.Olen itse kuvassa hevosen ohjaksissa isäni sylissä. Oletan että kuvan ottaja on vieressäni seisovan pojan isä, nyt jo edesmennyt, kuvan otostakin on aikaa yli 50 vuotta joten uskalsin kuvan esille laittaa, vaikka ei itse ottama olekkaan. Taas kerran voi vain todeta mustavalkokuvan hienouden kestävyydeltään ja muutenkin vanhoihin kuviin sopivaksi. Tosin hieman on jotain ,ehkäpä pölyä jäänyt kuvan pintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!