27.4.2010



                                                            Teematiistain aiheena PERJANTAI

Perjantaina bailataan taas ja vedetään tanssikengät jalkaan:) Oma juttunsa on nämäkin kengät. Pari vuotta sitten läksin kaverille kalaan, varusteina tietenkin kalavehkeet ja vaatteet kumisaappaineen. Illalla ajattelin mennä lavatansseihin joten otin limunaativaatteet ja kaapista kengät mukaan. Illalla sitten sonnustauduin tanssiin lähtöön ja huomasin ottaneeni mukaan kaksi vasemman jalan kenkää! Siinäpä sitä oli ihmettelemistä ja kotiin oli sen verran pitkä matka ettei kenkien vaihtaminen tullut kysymykseen. Kaverilla oli kai pari numeroa pienempi jalka mutta siitä huolimatta änkesin kaverin kengät jalkaan ja menoksi. Varpaita puristi siihen malliin että ajattelin jo mennessä heittää leikin kesken mutta ajoin kuitenkin kyseiselle lavalle ja lipunkin ostin. Helpotukseni oli melkoinen kun lavalla olikin tanssikenkien myyjä joten osaltani kaupat syntyi mukisematta. Hyvin on luistanut näillä kuvan kengillä perjantaisin,Vielä kun oppis tanssimaan:)ja laittamaan tuon K tai G kirjaimen kohdalleen esim kenkä sanassa, J ja D myös on hakusessaan:) Nythän ne taas alkaa, meinaan nuo lähiseudun krouvin lavan tanssit, perjantaisin:).TÄMÄ  on linkki lavalle.

8 kommenttia:

  1. Hihii! Hauska tanssireissu sinulla muistoissa ja hienot on kyllä tanssikengätkin. En olekaan koskaan kuullut ennen, että lavalla olisi kenkämyyjä paikalla, mutta takuulla hyvä idea sinänsä.

    Perjantaitanssit on minulta jo aikaa jääneet. Olenko tullut vanhaksi vai mikä mättää? ;D

    VastaaPoista
  2. Haahahaa, olipas mieleenpainuvat tanssiaiset. Sitten kun olet nämä kengät puhki tanssinut, älä heitä pois, koska niillä on niin hauska tarina:))))))

    VastaaPoista
  3. Kiva tarina kengistä. Oliko ne vasemman jalan kengät sitten niin samanlaiset vai miten ne tulivat mukaan?

    VastaaPoista
  4. Teeteelle: Koskaan ei ole liian vanha tansseissa käymään.Mikäpä olisi parempi liikuntamuoto?
    Kiirepakolaiselle:Ohuet on nuo tanssikenkien pohjat ja kulumista on havaittavissa, ehkäpä lasivitriiniin laitan kun ovat puhki:)
    Tuulennolle: Siihen aikaan ei ollut oikeita tanssikenkiä vaan oli kahdet, melko samanlaiset sirot kävelykenkät joten ei ihme etteä kiireessä tuli tuollainenkin vahinko:)
    Muuten jatkoa tuohon tanssireissuun. Lava oli nimittäin Riutanharjun lava lähellä Riihimäkeä ja en ollut siellä koskaan ennen käynyt. Jotenkin osasin sinne mennä mutta takatullessa oli jo muuten pimeääkin joten hieman eksyin ja ajoin varmaan sata kilometriä harhaan. Tuon reissun jälkeen tuli ostettua ensimmäinen navigaattorini mutta eipä se ole juuri auttanut vaan tunnen olevani eksyksissä jatkuvasti:D

    VastaaPoista
  5. Oi, kengät näyttävät lähtövalmiilta. Toivottavasti parketti on liukas ja orkesteri soittaa hyvin...:)

    VastaaPoista
  6. Perjantaina patiinit jalkaan ja menoksi, hauska vastaus:)

    VastaaPoista
  7. Sinulla oli kyllä moukantuuria? Jos minulle olisi noin käynyt, olisi kyllä tanssit jääneet tansimatta, hieno harrastus ja hieno tarina.

    VastaaPoista
  8. Kyllä noilla kengillä on hyvä daameja tansseissa taivutella!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!